February 2012
18 posts
5 tags
Dream House
Perhe muuttaa. Selviää, että samassa mökissä on tapahtunut järkyttävä perhesurma. Huhun mukaan tappaja pyörii taas nurkilla. Isukin selvittäessä asiaa huomataan joitakin ihan pieniä yhtäläisyyksiä.
Muutamista puutteista huolimatta yllättävän jännää tavaraa. Suositellaan nautittavaksi yksin pimeässä.
7 tags
The Usual Suspects
Satamassa tapahtuneesta hässäkästä epäillään viittä hemmoa. Yksi vasikoi. Tapahtumien kulku on melkoisen värikäs.
Rikostrilleri parhaimmasta päästä. Monitasoinen kerronta ja persoonallinen henkilögalleria ylläpitää seisokkia.
8 tags
Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Hiippari tutustuu räväkkään naiseen. Selviää että ne on seukanneet, mutta uutta menetelmää käyttäen poistaneet yhteiset muistot kovalevyltä. Hiipparin formatoinnissa on vaikeuksia, sillä se on edelleen in love ko. misukkaan.
Nerokas, mutta myös outo, kuvaus parisuhteista ja niiden ongelmallisuuksista.
13 tags
The Boat That Rocked
‘60 -luku. Radiokanavat ei soita tarpeeksi rokkia, joten nippu urpoja seilaa laivalla avomerelle ja perustaa oman radioaseman. Vahva fanikanta muodostuu nopeasti, mutta hallitus ei diggaa. Vapaa-ajalla kreisibailataan ankarasti.
Ylipitkä, päämäärätön ja juoneton brittikomedia.
7 tags
Prozac Nation
Hermoraunio Harvardissa. Opiskelujen sijaan arki koostuu päihteistä ja sen semmoisista. Sanomattakin selvää ettei mutsi diggaa.
Arkinen kuvaus masennuksesta ja mielialojen vaihtelusta. Christina Riccin nakuilusta huolimatta voimaton draama.
6 tags
Sea of Love
Poliisisetä ryyppää, ratkoo sarjamurhaa ja tuuttailee blondia.
Erotiikkaa tihkuvaa old school -jännäriä.
6 tags
Anything Else
Neuroottinen tuuliviiri ei anna poikaystävälleen. Parisuhde on muutenkin on/off. Kaikkia stressaa.
Oletetun puuduttavaa Woody Allen -kamaa. Toimii unilääkkeenä.
5 tags
Scent of a Woman
Sokea vanha herra äksyilee ja viettää viikonlopun isolla kylällä. Hoitajaksi palkattu nuori opiskelija yrittää pysyä peesissä.
Liikuttavaa draamaa. Al Pacino on liekeissä.
7 tags
Gigli
Epäuskottava gangsteri saa tehtäväksi kidnapata tyypin, jonka hissi ei nouse ylös asti. Tilannetta tulee vahtimaan toinen epäuskottava gangsteri. Ristiriitaiset tunteet sekoittavat operaatiota.
Ei niin huono mitä sanotaan, mutta lähellä hiippaillaan.
7 tags
The Perfect Score
Nippu opiskelijoita kieroilee koevastaukset käsiinsä.
Vauhdikas teinipätkä koulumaailmasta. Havaittavissa vahvoja viitteitä Ocean’s Elevenistä. Scarlett Johansson vilauttaa hameen alle.
7 tags
Blood and Wine
Mulkku isäpuoli tervakeuhkoisen bestiksensä kanssa himoitsee arvokasta kaulakorua. Keikka onnistuu, mutta vaimo poikansa kanssa juonii omiaan.
Taattua ‘90 -luvun rikostrilleriä odotettuine lopputwisteineen. Jack Nicholsonilla on jäänyt rooli Hohdosta päälle ja Jennifer Lopezilla rintsikat kotiin.
6 tags
Bridesmaids
Persaukisella morsiusneidolla keittää yli. Oma rakkauselämä on vituillaan eikä häiden suunnittelu suju.
Romanttisen hömpän sijaan positiivisesti yllättävää komediaa. Romanssi -lässytys huohottaa ainoastaan taustalla.
7 tags
Pussikaljaelokuva
Sanavalmis kaverikolmikko vetää bisseä ja nauttii kesäisestä päivästä. Spurgun normipäivä siis.
Simppeli, kevyt ja rehellisen aito chillailu -komedia. Ei väkisinväännettyä, ei liian tapahtumarikasta.
8 tags
Friends with Benefits
Kaksi särkynyttä sydäntä kohtaa ja tekee sopimuksen pelkästä panokaveruudesta ilman tunteita. Jepjep.
Romanttista hömppää. Mila Kunis nakuilee.
6 tags
Mother's Day
Nuoren parin tupareista tulee ikimuistoiset talon entisten asukkaiden saapuessa kuokkimaan.
Rujo panttivanki -trilleri. Liiallinen aggressiivisuus ja jännitteisyys syö uskottavuutta.
10 tags
I Melt with You
Äijien viikonloppu, joka hieman venähtää. Viinaa ja lääkkeitä. Biletyksestä morkkikseen, josta ei ole paluuta.
Surullinen kuvaus ystävyydestä. Parhaimmat sävärit saa katsomalla darrassa.
5 tags
Red Riding Hood
Iso paha susi kiusaa pienen kylän väkeä. Blondi heittää elukalle läppää ja yrittää karata rakas poikkis kainalossa.
Väsähtänyt tarina, väsynyt filkka.
7 tags
London Boulevard
Pikkunilkit selvittelee välejään. Paparazzeihin vittuuntunut taiteilijasielu kaipaa turvamiestä. Vankilasta vapautunut tyyppi ei haluaisi sotkeutua mukaan mutta on vähän pakko.
Brittiläistä rikosdraamaa gansteri -vaikuttein mustan sävyisellä huumorilla kuorrutettuna.